Hyvän maun reseptit

Kokki Herrankukkarosta ja höyrylaiva s/s Ukkopekalta jakaa täällä maukkaita saaristolaisreseptejä ja ideoita ruuanlaittoon herkullisilla terveisillä höystettynä! Reseptit ovat pääasiassa helpohkoja, nopeita ja normaalikeittiössä toteutettavia - mutta ennen kaikkea herkullisia! Hyvän maun välineissä kerromme erilaisia vinkkejä ruuanlaittoon ja keittiövälineisiin liittyen sekä esittelemme HeiRolin uusimpia tuotteita.

27 heinäkuuta 2007

Kuhaa, chevre-pekoni-kantarellipaistos ja kesävihannekset

Onko jokaisella pilvellä kultainen reunus?
Kesäsesonkilaisen työtä piristää kaunis kesä. Viime vuosina aurinkoa sekä hellettä on tänne pohjolaankin riittänyt. Nyt näyttää siltä, että suomalaiset päätettiin palauttaa kerralla maan tasalle ja annettiin sataa koko heinäkuun.


Mutta entäpäs jos sinulla ei ole ennakko-odotuksia kesän ilmoista? Nauttiiko silloin myös sadesäästä? Väittäisin tiimimme toiseksi nuorinta jäsentä tarkkailemalla, että kyllä! Vajaan kaksivuotiaan selkäytimessä ei vielä ole valitusrefleksiä pilvisestä ilmasta eikä masennusvaihde iske päälle sateen ropistessa kattoon. Kyllähän sitä silloinkin voi lähteä metsäretkelle tai "mutsikoita" poimimaan. Niinpä, miksi ei?

Ja kyllähän sitä herkkusuukin sateisesta kesästä nauttii, sillä metsän antimet ovat saatavilla aiemmin ja runsaammin kuin vuosiin. Tämän viikon ruoan sienet hankki meille se vajaa kaksivuotias pikkuapuri - sateen kastelemasta metsästä heti aamutuimaan - vaippasiltaan. Innostukseltaan kun ei turhia ehditty pukeutumaan, vaan mummin kanssa oli päästävä kanttarelleja etsimään. Heti.

Ei turhaan etsinyt ei!

Kuhaa, chevre-pekoni-kantarellipaistos ja kesävihannekset

AINEKSET
- 4 kuhafilettä
- 100g chevreä (mielellään kuoretonta)
- 0,5 litraa kantarelleja
- neljä siivua pekonia
- 4 rkl pilkottuja sipulinvarsia

- puolikas kukkakaali
- 8 keskikokoista uutta perunaa
- puolikas kesäkurpitsa
- neljä porkkanaa

- yksi ruukku basilikaa
- 0,5 dl oliiviöljyä

- suolaa ja pippuria myllystä. Voita paistamiseen.

VALMISTUS

JÄRJESTYS:
Esivalmistele kala ja sen lisukkeet. Keitä kasvikset. Tee basilikaöljy. Paista kala ja kokoa annos.

Leikkaa kalasta keskipiikit pois. Suolaa fileet kevyesti ja jätä odottamaan.

Pese perunat ja leikkaa isot neljään osaan ja pienet puoliksi. Pilko porkkanat. Leikkaa kesäkurpitsat ja kukkakaali suupalan kokoisiksi paloiksi. Höyrytä tai keitä kypsiksi. Huomaa, että tässä kasvikset eivät saa jäädä al dente, jotta ne myös imevät hieman basilikaöljyä.

Kun kasvikset kiehuvat, pilko pekoni ja kanttarellit pieneksi. Paista pekoni rapeaksi ja lisää lopussa sienet sekä sipuli pannulle.

Laita basilikan lehdet ja oliiviöljy tehosekoittimeen ja aja tasaiseksi.

Paista kala voissa. Asettele kalat lautaselle. Ripottele kalan päälle chevre ja pekonipaistos. Sekoita basilikaöljy valutettujen vihannesten joukkoon ja sekoita varoen. Mausta suolalla ja pippurilla.

Nauti.

Ei kommentteja: