Hyvän maun reseptit

Kokki Herrankukkarosta ja höyrylaiva s/s Ukkopekalta jakaa täällä maukkaita saaristolaisreseptejä ja ideoita ruuanlaittoon herkullisilla terveisillä höystettynä! Reseptit ovat pääasiassa helpohkoja, nopeita ja normaalikeittiössä toteutettavia - mutta ennen kaikkea herkullisia! Hyvän maun välineissä kerromme erilaisia vinkkejä ruuanlaittoon ja keittiövälineisiin liittyen sekä esittelemme HeiRolin uusimpia tuotteita.

06 heinäkuuta 2007

Grillattua lohta herkkusienipedillä, varhaisperuna-pekonipaistos

Puolivälin krouvissa ollaan
Olen aina ihmetellyt puolivälin krouvia. Tarinoissa se on jotenkin aina osattu sijoittaa tarkalleen päähenkilön matkan puoliväliin. Miten olikin osannut olla niin kaukaa viisas kapakoitsija, että ennusti etukäteen sen, missä kulloinkin puoliväli sijaitsee. Puoliväli kun tuntuu pitkällä matkalla olevan se ainoa oikea kohta pitää tauko. Puolivälissä ollaan jo hitusen henkisesti voitolla ja kaikki talsitut lisämetrit tuntuvat vievän kohti päämäärää entistä vauhdikkaammin. Puolivälissä on myös aina hetki aikaa tuumata mennyttä ja suunnitella tulevaa.

Tavallaan olemme mekin Ukkopekalla ja Vaakahuoneella puolivälissä. Tosin perjantaikokin puolivälin krouvi löytyi ihan omasta olohuoneesta, eilen illalla. Kymmenisen viikkoa on sesonkia takana ja toinen mokoma edessä. Meillä tosin puoliväli tarkoittaa, että vauhti vain kiihtyy. Keikkakalenterimme täyttyy Vaakahuoneella kokoajan yhä nimekkäämmistä esiintyjistä (viimeisin kiinnitys on Pori Jazzeillakin esiintyvä Mo Lasses Women's Brass Band New Orleansista!) ja heinäkuu viimeistään lastaa laivan iloisilla lomalaisilla.

Tauko puolivälin krouvissa on siis ohitse. Käärimme hihat ja huhkimme loputkin kymmenen viikkoa!

Tervetuloa katsomaan, että jaksetaanko :)


Grillattua lohta herkkusienipedillä, varhaisperuna-pekonipaistos
Sillä aikaa kun perjantaikokki syventyi puolivälin krouvissaan tulevan pohdiskeluun, valmisti ihana vaimoni aivan käsittämättömän herkullisen ruoan. Kyllä mun vaan kelpaa!

AINEKSET
- 4 isoa (niin isoa kuin löydät) herkkusientä
- 10 pientä uutta perunaa
- neljä siivua pekonia
- 600 g lohifilettä ruodottomana
- 1 prk smetanaa
- 1 dl isoja katkarapuja
- 10 kirsikkatomaattia
- kolme kevätsipulin vartta
- suolaa ja pippuria myllystä
- rypsiöljyä paistamiseen

VALMISTUS
Pilko kirsikkatomaatit puoliksi ja laita n. 150 asteiseen uuniin kuivumaan kymmeneksi minuutiksi.Pilko raa'at perunat neljään osaan. Paista niitä kohtalaisessa öljyssä keskilämmöllä, kunnes pinta on rapea ja ne ovat lähes kypsiä sisältä. Pilko pekoni ja lisää pannulle. Paista, kunnes pekoni on rapeaa.

Jäähdytä tomaatit ja laita ne pieneen kulhoon. Anna jäähtyä hetki. Kaada päälle katkaravut sekä pilkottu kevätsipuli. Lisää joukkoon smetana ja sekoita. Pidä kylmänä.

Leikkaa herkkusienistä pyöreitä, paksuhkoja siivuja (n. neljä per sieni). Kuumenna parilapannu kuumaksi. Paahda herkkusieniä hetki, että saavat väriä, mutta eivät mene lötköksi. Paista lopuksi lohi rapeaksi pinnalta ja jätä sisältä hieman roseeksi (sisälämpötila mittarilla 50 astetta).

Kokoa annos ja herkuttele.

Viinivinkki
Kuten viime viikolla kerroin, sain vastuullisen tehtävän. Eli löytää n. kolmenkymmenen viinin joukosta hyviä ehdokkaita kullekin perjantaireseptille. Olen ahkeroinut tämän tehtävän parissa, niin kuin vain muut asiat sen ovat mahdollistaneet. Vastuu painaa hartioita, mutta onneksi tehtävä on noista työasioista ehkä sieltä mukavimmasta päästä :)

Olen tälle viikolle bongannut kevyen, italialaisen punaviinin. Miksi punaista kalalle? Koska lohi on tuhti kala ja perunoita maustaa pekoni, joten punaviini sopii ruualle loistavasti. Mitään suun räjäyttävää pihviviiniä en tälle ruualle kuitenkaan suosittele, vaan Pasquan Bardolino Classico toimii keveänä ja tasapainoisena oikein hyvin. Suosittelen! Hintakin hellii mieltä, sillä pärjäät alle seitsemällä eurolla!


Herkullista perjantaita!

Terveisin
Perjantaikokki

Ei kommentteja: