Hyvän maun reseptit

Kokki Herrankukkarosta ja höyrylaiva s/s Ukkopekalta jakaa täällä maukkaita saaristolaisreseptejä ja ideoita ruuanlaittoon herkullisilla terveisillä höystettynä! Reseptit ovat pääasiassa helpohkoja, nopeita ja normaalikeittiössä toteutettavia - mutta ennen kaikkea herkullisia! Hyvän maun välineissä kerromme erilaisia vinkkejä ruuanlaittoon ja keittiövälineisiin liittyen sekä esittelemme HeiRolin uusimpia tuotteita.

16 marraskuuta 2007

Parmesaanikuhaa kera tomaatti-bruschetan

Esimerkillistä kasvatusta
Suomalaisia joukkoja johdetaan edestä. Lapset oppivat vain esimerkistä. Arvostus saadaan alhaalta.

Siinä kolme perusteesiä, joilla johtajan ja kasvattajan pitäisi pärjätä läpi elämän. Todellista johtamistestiä ei kuitenkaan koe armeijassa, työpaikalla tai koulussa. Todellisen testin eteen joutuu vasta kotona – lasten kanssa. Heidän neuvottelutaktiikkansa on aseistariisuva. Kaksivuotiaan hennolla äänellä lausuma ”saisinko” – ja maailma on avoinna.

Kieltäminen on hankalaa, mutta välillä välttämätöntä. Rajat ovat tärkeitä, välittäminen vielä tärkeämpää. Ja esimerkkiä ei korvaa mikään.

Kaikki ei aina kuitenkaan mene suunnitelmien mukaan. Tyttäreni elää ikäkautta, jonka pää- ja sivurooleissa näyttelevät Muumilaakson eri hahmot. Muumeja katsotaan DVD:ltä, kirjoista ja televisiosta. Muumien pitäisi olla ruudulla myös aamiaisella. Olemme pitäneet linjaa, että ruokailujen aikana ei juurikaan DVD:tä katsota. Ei varsinkaan jos on kiire töihin ja päiväkotiin.

Saan ammattini puolesta tehdä töitä mielenkiintoisten yhteistyökumppanien kanssa. Olin eilen aamulla lähdössä hieman kiireessä palaveriin Naantalin Muumimaailmaan ja tehtävänäni oli viedä tyttö matkalla päiväkotiin. Hän olisi kuitenkin halunnut katsoa Muumeja, eikä lähteä. Pysyin kiireessä tiukkana ja totesin päättäväisesti isällisen komentavalla äänellä:

”Nyt ei kyllä todellakaan katsota Muumeja. Iskällä on kiire Muumimaailmaan!”
Oli siinä ajomatkalla selittelyä, että työasioissa vain… tylsissä työasioissa…

Parmesaanikuhaa kera tomaatti-bruschetan

AINEKSET
- 4 siivua eilistä ciapatta-leipää (tai maalaisleipää)
- kaksi isoa, kypsää tomaattia
- 10 basilikan lehteä
- 4 kuhafilettä
- 10 pientä herkkusientä siivuina
- 3 salottisipulia pilkottuna pieneksi
- 2 dl parmesaania raastettuna
- oliiviöljyä
- valkosipulinkynsi
- suolaa ja mustapippuria myllystä

VALMISTUS
Bruschetta:
poista kannat tomaateista ja pilko pieneksi. Pilko basilika pieneksi silpuksi ja sekoita tomaattien joukkoon. Mausta suolalla ja pippurilla ja laita jääkaappiin maustumaan. Leikkaa leipä siivuiksi, hiero siivujen pintaan valkosipulia ja pirskottele pinnalle oliiviöljyä. Paista samaan aikaan kuhan kanssa uunissa 250 asteessa n. 4-5 minuuttia.

Kuha:
paista sipulia oliiviöljyssä hetki. Lisää herkkusienet ja paista, kunnes ovat kullankeltaisia. Mausta suolalla ja pippurilla. Mausta kuhafileet suolalla. Nostele sipuli-sieni –seos fileiden pinnalle ja raasta pinnalle runsaasti parmesaania. Pirskottele leivinpaperille hieman oliiviöljyä, jotta fileet eivät uunissa tartu kiinni. Paista uunissa grillivastuksen alla 250 asteessa n. 4-5 minuuttia. Bruschetan leivillä ja kuhafileillä kestää uunissa sama aika, joten voit hyvin paistaa ne samalla pellillä.

Kun bruschetan leivät ovat rapeita, ota pois uunista ja asettele tomaattitäyte päälle. Tarjoa vihersalaatin kera.

Herkuttele!

Erinomaista perjantaita ja viikonloppua toivotellen!

Perjantaikokki

Perjantaikokin joululahjavinkki
Kokkikurssi Herrankukkarossa Perjantaikokin johdolla! Joko tutustuit? Olisi kiva tavata.
Kokkikurssit Herrankukkarossa - vain perjantaireseptiläisille

Ei kommentteja: