Hyvän maun reseptit

Kokki Herrankukkarosta ja höyrylaiva s/s Ukkopekalta jakaa täällä maukkaita saaristolaisreseptejä ja ideoita ruuanlaittoon herkullisilla terveisillä höystettynä! Reseptit ovat pääasiassa helpohkoja, nopeita ja normaalikeittiössä toteutettavia - mutta ennen kaikkea herkullisia! Hyvän maun välineissä kerromme erilaisia vinkkejä ruuanlaittoon ja keittiövälineisiin liittyen sekä esittelemme HeiRolin uusimpia tuotteita.

09 marraskuuta 2007

Aurajuusto-silakka-bruschetta

Uskon tulevaisuuteen, kun en muutakaan voi
Kaksi vuotta sitten tuskin olisin osannut laittaa asioita perspektiiviin. Olisin ollut Jokelan tapahtumista ymmälläni, mutta en olisi osannut kuvitellakaan, miltä sen kokeminen oppilaiden vanhemmista tuntuisi. Mutta nyt olen itse vanhempi, juhlin sunnuntaina toista isäinpäivääni, ensimmäistä kahden lapsen isänä. Keskiviikon tapahtumat kylmäävät, kun ajattelen, että ”mitä jos oma lapseni olisi ollut siellä…” Kammottava ajatus, jonka haluan pois mielestäni välittömästi.
Perjantaireseptit taitavat yleensä käsitellä iloisia asioita. Valikoiva muistini auttaa unohtamaan ikävyydet, vastoinkäymiset ja rankat ajat. Nyt en tunne, että on oikea aika tai paikka toivotella letkeää viikonloppua tai jutella niitä näitä keittiöelämän ihanuuksista. Turhat korupuheet tuntuvat merkityksettömiltä.
Mitä sitten pitäisi tehdä? Minä uskon tulevaan ja ihmisten perimmäiseen hyvyyteen. Muuta en osaa, enkä muulla asenteella pärjää. Saan vahvistuksen tulevaisuuden uskolleni katsoessani iloista, viatonta kaksivuotiasta tytärtäni silmiin hänen halatessaan töistä palaavaa iskää. ”Nyt tehdään iskälle kahvia!” on hänen tervetulotoivotuksensa. Kolmikuinen poikani komppaa kiekaisuillaan minkä kerkiää.
Sunnuntaina kiitän vaimoani isolla halilla etuoikeudesta juhlia isäinpäivää.

MEILLÄ ON AINA VAIN TÄMÄ PÄIVÄ
Minulle tulee Ajatusten Aamiainen. Joskus hotkaisen sen ohimennen. Joskus ahmin antaumuksella. Asiaa kaikki tyynni. Mietin, millä viisailla sanoilla Kokki Jussi voi torstai-aamuna valaa uskoa joukkoihinsa. Oli Jussi löytänyt erityisen viisaat sanat:
Jos tietäisin, että tämä on viimeinen kerta, kun näen sinun nukahtavan, peittelisin sinut huolellisemmin ja lukisin puolestasi rukouksen.
Jos tietäisin, että tämä on viimeinen kerta, kun näen sinun astuvan ulos ovesta, rutistaisin sinua lujasti ja kutsuisin vielä takaisin halattavaksi.
Jos tietäisin, että tämä on viimeinen tapaamisemme, minulla olisi toki aikaa sanoa sinulle, että rakastan sinua.
Jos tietäisin, että tämä on viimeinen päivä, jonka me saamme elää yhdessä. Mutta eihän tämä vielä tähän lopu. Yksi päivä sinne tai tänne. Onhan päivä vielä huomennakin - onhan?
Todennäköisesti on. Ehdin korjata laiminlyöntini. Onneksi elämä tarjoaa loputtomasti uusia mahdollisuuksia, tilaisuuksia hyvittää. Huomenna voin kertoa sinulle, että rakastan sinua. Huomenna tarjoan sinulle apuani.
Mutta siltä varalta, että olen väärässä, eikä minulla olekaan kuin tämä päivä, sanon, että olet minulle hyvin rakas. Kaikki eivät näe huomista. Jollekulle tämä on viimeinen mahdollisuus puristaa toinen rintaansa vasten.
Miksi siis odottaa huomista, kun saman voi tehdä jo tänään?
Ajatusten Aamiainen

Aurajuusto-silakka-bruschetta

Arki on paras haavojen parantaja. Ja hyvä ruoka tekee myös osansa. Viikonlopun resepti on mukailtu erään turkulaisen keittiömestarin ja hänen mainosmieskaverinsa uudesta Skandimania-kirjasta. Siinä silakka pääsee oikeuksiinsa todellisena lautasen kameleonttina. Taipuu monen raaka-aineen kaveriksi. Ruoka käy esim. alkupalaksi.
AINEKSET
- 16 isoa silakkafileetä
- iso sipuli silputtuna
- 100 g meetvurstia pilkottuna
- 1 etikkakurkku pilkottuna
- 2 rkl tilliä silputtuna
- 50 g Aurajuustoa
- neljä ohutta siivua eilistä maalaisleipää
- vehnäjauhoja ja korppujauhoja n. 2 dl
- suolaa ja pippuria myllystä
- voita paistamiseen
- tilkka oliiviöljyä leiville.
VALMISTUS
Mausta fileet suolalla ja pippurilla. Paista sipuleita voissa pannulla. Lisää meetvurstit. Anna jäähtyä ja sekoita joukkoon kurkku ja tilli. Asettele puolet fileistä pihvin alaosiksi. Laita jokaiselle alaosalle pala Aurajuustoa ja päälle lusikallinen täytettä. Laita toinen filee kanneksi. Pyörittele jauhoseoksessa ja paista voissa kauniin kullanruskeiksi. Paahda leivät rapeiksi uunissa, paahtimessa tai pannulla. Ripottele leipien pinnalle tilkka oliiviöljyä ja asettele kaksi pihviä kullekin leipäpalalle. Koristele tillisilpulla.
Herkuttele.
Kiitollisena perjantaiaamuna tyttären kanssa päiväkodin järjestämälle ”etukäteisisäinpäivä–aamiaiselle” suunnaten. Ja lujaa rutistaen.
Perjantaikokki

Ei kommentteja: