Hyvän maun reseptit

Kokki Herrankukkarosta ja höyrylaiva s/s Ukkopekalta jakaa täällä maukkaita saaristolaisreseptejä ja ideoita ruuanlaittoon herkullisilla terveisillä höystettynä! Reseptit ovat pääasiassa helpohkoja, nopeita ja normaalikeittiössä toteutettavia - mutta ennen kaikkea herkullisia! Hyvän maun välineissä kerromme erilaisia vinkkejä ruuanlaittoon ja keittiövälineisiin liittyen sekä esittelemme HeiRolin uusimpia tuotteita.

25 tammikuuta 2008

Pastaa kylmäsavulohen, osterivinokkaiden ja tomaattien kera

Talvitunnelmia?
Noin vuosi sitten kirjoitin, kuinka fillaroin paukkupakkasilla lohi selkärepussa hytisten. Silloin oli helmikuun yhdeksäs, pakkasta reilut parikymmentä astetta ja fillari hyytyi pakkasessa valoihin. Ei lähtenyt enää liikkeelle, vaikka kuinka sotki. Jälkikäteen fillaritohtori totesi, että takanavalle oli tullut vilu. Talviflunssa.

Silloin ilma oli pari viikkoa sellainen, että jos olisi hakenut kaupasta jäätelöä reppuun, olisi se lämmittänyt mukavasti selkää.

Voin ilokseni kertoa, että vähän sama fiilis on myös nyt! Jäätelö lämmittää aina, varsinkin henkisesti. Ja fillari hyytyi taas. Tänä talvena armas polkupyöräni leikkasi kiinni. Oli raukka ruostunut näissä meidän arktisissa oloissa. Uskollisen ajokkini talvi on ollut kuin keskivertosuomalaisen kesäloma. Ei olla kuivaa päivää nähty pariin kuukauteen.

Masentaako? Ei minua. Satakoot vaikka koko talven, sillä kun kotiin päästyä saa näin hyvää ruokaa, pysyy sitä ihmeen tyytyväisenä.

Pastaa kylmäsavulohen, osterivinokkaiden ja tomaattien kera

Ruoan idea on, että sieniä ei paisteta ”veltoiksi” eikä kylmäsavulohta ylikypsäksi. Paista ne siis vasta aivan lopuksi kuumalla pannulla oliiviöljyssä, jotta niissä säilyy mukava purutuntuma.

AINEKSET
- 150 g kylmäsavulohta
- ½ purjo
- 2-3 isohkoa osterivinokasta (tai jättiherkkusieniä)
- 2 tomaattia
- 2 dl kermaa
- 1 dl kalalientä (tai 1 tl kalafondia ja 1 dl vettä)
- 1 dl kuivaa valkoviiniä
- 2 rkl oliiviöljyä
- 500 g Tagliatelleä (nauhapastaa)
- merisuolaa ja mustapippuria myllystä

VALMISTUS
Kalttaa tomaatit, eli poista niiden kanta ja kasta kymmeneksi sekunniksi kiehuvaan veteen. Siirrä ne sitten jäähtymään jääkylmään veteen hetkeksi. Kuori tomaatit, halkaise, poista siemenet ja siivuta tomaatinliha.

Pilko purjo. Siivuta osterivinokkaat (tai herkkusienet) sekä kylmäsavulohi. Paista purjoa hetki oliiviöljyssä, lisää kalaliemi ja valkoviini. Kiehauta. Lisää kerma ja kiehuta, kunnes kastike on mennyt hieman kokoon. Laske lämpötilaa minimiin ja lisää tomaatinsuikaleet.

Lämmitä iso kattilallinen vettä kiehuvaksi ja mausta se suolalla. Keitä pasta lähes kypsäksi, valuta ja sekoita joukkoon tilkka oliiviöljyä.

Paista sieniä hetki kuumalla pannulla oliiviöljyssä, lisää siivutettu kylmäsavulohi ja paista aivan hetki. Sekoita pasta ja kastike. Koristele annos paistetuilla sienillä ja kylmäsavulohella. Mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla.

Herkullista viikonloppua!

Toivoo

Perjantaikokki

Adressi marinoimattomien tuotteiden puolesta
Kirjoitin viime viikon Perjantaireseptissä lihan ja broilerin marinadeista. Laitoin adressit.com – palveluun adressin marinoimattoman liha- ja broilerivalikoiman parantamisen puolesta. Yleensä saan perjantaina palautetta sähköpostiini hieman toistakymmentä postia. Nyt tuli lähemmäs sata. Suurin osa palautteen kirjoittajista piti adressia oivallisena. En ollut yksin mielipiteeni kanssa.

Minä laitoin vetoomuksen liikkeelle puhtaasti makuasiana. Mutta moni palautteen antaja kirjoitti myös marinadien aromivahventeesta, joka saattaa aiheuttaa yliherkille pahankin kohtauksen.

Toinen syy allekirjoittaa adressi?

Allekirjoittaminen ei vaadi rekisteröitymistä. Riittää, että täytät etunimesi, sukunimesi ja paikkakuntasi sivun vasemmassa laidassa oleviin kenttiin.

Ei kommentteja: