Hyvän maun reseptit

Kokki Herrankukkarosta ja höyrylaiva s/s Ukkopekalta jakaa täällä maukkaita saaristolaisreseptejä ja ideoita ruuanlaittoon herkullisilla terveisillä höystettynä! Reseptit ovat pääasiassa helpohkoja, nopeita ja normaalikeittiössä toteutettavia - mutta ennen kaikkea herkullisia! Hyvän maun välineissä kerromme erilaisia vinkkejä ruuanlaittoon ja keittiövälineisiin liittyen sekä esittelemme HeiRolin uusimpia tuotteita.

18 syyskuuta 2009

Kahden kalan salaatti Italian tapaan

Juhlahumua



Juhlien järjestäjiä on monenlaisia – ja niin on juhliakin. Toiset valmistelevat kemuja vuoden ja hukkaavat välillä metsän puilta. Näin käy helposti varsinkin häitä häärätessä. Itseäni miellyttävät juhlat vaativat vain neljää asiaa:

- hyvää seuraa
- hyvää ruokaa
- hyvää viiniä
- hyvää musiikkia

Muut asiat ovatkin sitten lillukanvarsia. Mutta jos noista jonkun jättää pois, niin ei tuu mittään…

Olimme viime viikonloppuna varsin epätavallisissa häissä Italiassa. Kahdeksankymmenen vieraan joukossa oli kymmenen eri kansallisuutta – todellinen kansainvälinen sillisalaatti siis. Ehkäpä siksi järjestäjät olivat joutuneet keskittymään vain ja ainoastaan oleelliseen. Ja siksipä niistä sukeutuivatkin varsin loistavat karkelot! Tarjoilen teille kuvakattauksen Italian herkuista – niin lautasella kuin maiseminakin. Pääset kuvakattaukseen alla olevasta linkistä.

Itselläni juhlakausi vain jatkuu. Mittariin kilahtaa pyöreät 30 vuotta maanantaina ja lisäksi sain kunnian vastaanottaa kahden upean yrityksen toimitusjohtajuuden tällä viikolla. Siksi pyydänkin sinulta pientä lahjaa. Klikkaa tuosta alta ja tutustu hyväntekeväisyyshuutokauppamme tarjontaan. Tutustuminen ei maksa mitään ja saattaa parhaimmillaan tuottaa sinulle hyvän mielen, seinällesi upean taideteoksen ja pienille lapsipotilaille paljon iloa. Joka ikinen myyntieuro menee suoraan hyväntekeväisyyteen.

Silloin juhlittakoon, kun juhlan aika on!

Kahden kalan salaatti Italian tapaan



Italian innoittaman nautimme tätä herkullista ja edullista salaattia eilen alkupalaksi. Tuo kesän kielelle. Löydät reseptin tulostettavassa PDF-muodossa alempaa.

AINEKSET
- 6 savusilakkaa
- 1 pieni purkki tonnikalaa öljyssä (satsaa euro enemmän per purkki, saat huomattavasti parempaa!)
- 4 kypsää tomaattia
- 1 tölkki isoja valkoisia papuja
- 1/2 punasipuli
- ruohosipulia
- hyvää oliiviöljyä ja mustapippuria myllystä

VALMISTUS

Irrota lihat savusilakoista. Valuta säilykkeistä öljy pois. Pilko punasipuli erittäin ohuiksi siivuiksi. Sekoita pavuista, punasipulista ja tonnikalasta salaatti. Leikkaa tomaatit siivuiksi ja asettele siivut lautaselle. Pirskottele pinnalle oliiviöljyä. Kokoa päälle papusalaatti. Koristele savusilakan lihalla ja ruohosipulilla. Rouhi pinnalle vielä mustapippuria ja nauti!

Juhlavaa viikonloppua!

Perjantaikokki

Ei kommentteja: