Hyvän maun reseptit

Kokki Herrankukkarosta ja höyrylaiva s/s Ukkopekalta jakaa täällä maukkaita saaristolaisreseptejä ja ideoita ruuanlaittoon herkullisilla terveisillä höystettynä! Reseptit ovat pääasiassa helpohkoja, nopeita ja normaalikeittiössä toteutettavia - mutta ennen kaikkea herkullisia! Hyvän maun välineissä kerromme erilaisia vinkkejä ruuanlaittoon ja keittiövälineisiin liittyen sekä esittelemme HeiRolin uusimpia tuotteita.

30 huhtikuuta 2009

Katkarapuja ja valkosipulimajoneesia

Halvat ovat aidot huvit

Vappu painaa päälle ja siksipä saat Perjantaireseptin jo torstaina. Vappu on minulle aina virstanpylväs, sillä kesäravintolamme aukeaa aattona. Siis tänään. Tekemistä riittää aina viime hetkille saakka ja siksi yritämmekin siviilielämässä valmistautua vappuun ajoissa.

Viime vuodesta viisastuneena veimme lapset tivoliin jo tiistaina. Lämmin sää oli tuonut paikalle populaa, mutta määrä ei ollut lähelläkään aaton jonotusta.

Tärkeimmät asiat elämässä ovat ilmaisia ja suurimman osan huvituksistakin saa veloituksetta tai ainakin halvalla. Kasvoin kuuden pojan perheessä ja totuin siihen, että litran kuutiojäätelö jaettiin viivoittimella tasan ja jakaja sai valita aina viimeiseksi. Maksulliset huvit, kuten huvipuistoreissut kuuluivat toki meilläkin kesään, mutta ei kuuden lapsen kanssa ihan joka viikonloppu reissuun lähdetty. Kesän kohokohdista on jäänyt hyvät muistot ja haluan tarjota samanlaisia myös omille lapsilleni.

Tivoliin siis, maksoi mitä maksoi! Vanhempi, kolmevuotias prinsessa, viihtyi hyvin ja kiersi laitteita useammalla kympillä. Nuorempi, vajaa kaksivuotias, kävi kääntymässä kolmessa karusellissa, kunnes halusi itkien pois ennen kuin laite oli liikahtanutkaan. Huvinsa kullakin. Laskeskelin, että karusellipyörityksen tuntihinta lähentelee satasta lasta kohden, mutta ymmärsin totta kai sesonkiyrityksen hinnoittelua. Lyhyt ja vähäluminen on heidänkin kautensa. Tuhlataan nyt vähän, että saavat lapset muistoja. Kuuden ja puolen euron nahkeita ja ylisuolaisia ranskiksia natustellessa meinasi kyllä sympatiat loppua, mutta en viitsinyt pilata lasten tunnelmaa. Hyviä muistojahan tässä ollaan tuottamassa. Lapsille varsinkin. Nappasin muistoksi videonkin, ettei se ilo vain heti portilla unohtuisi - ikään kuin todistusaineistoksi siis. Voit katsella videon täällä (linkki vie Perjantairesepti.fi-sivustolle. Klikkaa linkkiä ja vieritä hieman alaspäin, niin löydät videon).

Ilo päättyi pieneen itkuun, kun piti jättää hälinä taakse ja suunnata kohti kotia. Reitti kulki seikkailupuiston ohi ja ennen kuin silmä vältti, karkasivat lapset puiston keinuihin, liaaneihin ja muihin härveleihin roikkumaan ja kieppumaan. Nuorempikaan ei itkenyt, vaan nautti täysin rinnoin.

Lasten intoa seuratessa kävi mielessä pieni ilo – hinta –vertailu, mutta jätin sen tekemättä turhana. Puolensa kullakin.

Katkarapuja ja valkosipulimajoneesia




Koska rahat menivät tivoliin, oli illalla pakko säästää ruoan hinnassa - mutta ei nautinnossa! Klassinen kasariruoka, katkaravut, ovat loistavia seurusteluruokana tai vappupiknikillä tarjottaviksi. Eikä annoksen hinta huimaa päätä.

Löydät reseptin ja viinisuosituksen tulostettavassa muodossa alempaa.

AINEKSET
- 1 kg isoja kuorellisia katkarapuja

- 1 keltuainen
- 1,5 – 2 dl rypsiöljyä
- 1 rkl sitruunamehua
- 1 tl Dijon-sinappia
- 1 - 2 valkosipulinkynttä hienoksi pilkottuna
- merisuolaa ja mustapippuria myllystä
- hyvää, rapeakuorista leipää
- kosteuspyyhkeitä käsien pyyhintään

VALMISTUS
Valmista majoneesi. Vatkaa keltuaisen joukkoon öljy. Aloita vain muutamalla tipalla ja kaada lisää öljyä pikkuhiljaa ohuena nauhana valutellen. Näin majoneesi ei leikkaa. Kun koostumus on sopiva, lisää mausteet. Jos majoneesi menee liian löysäksi, voit vatkata joukkoon lisää öljyä.

Sulata katkaravut ja tarjoa sellaisinaan majoneesin, hyvän leivän ja kylmän valkoviinin kera.

Valkoviiniä vappupiknikille




Katkarapujen seuraksi valitsin kuivan chardonnayn Chilestä. Hinta Alkossa 8,69€, joten viini sopii päivän linjaan täydellisesti. Hyvää, mutta kohtuuhintaista.

Hyvää vappua!

Perjantaikokki

Vappuna Vaakahuoneelle




Tänään kello 18 alkaa musiikki soimaan ja se taukoaa vasta elokuun lopussa! Keittiössä kokit ovat kesäintoa täynnä ja tarjoilijat valmiina palvelemaan. Musiikkihupi on muuten täysin ilmaista. Tervetuloa nauttimaan vapusta, brunssista ja kesästä Aurajokirantaan!

Ei kommentteja: